Home sweet home. Nyt on siis melkein just niinku tasan neljä kuukautta hengailtu Suomessa. Tällä hetkellä elämä menee just niinku pitääki, kaikki on hemmetin hyvin ja mä voin oikeesti sanoo, et oon täl hetkellä helvetin onnellinen.
Ajattelin että tää blogi tarvii vielä yhden kirjotuksen, jonku päätöksen. Mun viimesimmässä kirjotuksessa kirjotin sunnuntaina ja lähtö oli tiistaina, niin alotan sitten ihan vikasta päivästä ja jatkan siitä eteenpäin:) So let's go back to where it ended..
Maanantai 28.6 oli siis ihan vihoviimenen kokonainen päivä minkä vietin Lowvillessä. Koko aamun ja iltapäivän siivosin ja pakkasin viimeset kamat, ja laitoin huoneen sellaseen kuntoon et sielt kehtas lähtee ;D Niin ihmeellistä kamaa oli kyl vuoden aikana kertyny ettei mitään rajaa. Molemmat mun ruumaan menevät laukut oli aivan täynnä, mut tyhjenihän se huone sit lopulta. Illemmalla mentiin hostperheen kanssa kaikki yhdessä syömään Jeb'siin, paikalliseen ravintolaan. Se mun hostisoveli Derek tuli kans Uticasta siks päiväks Lowvilleen sanoo hyvästit. Kun päästiin ravintolasta kotiin, annoin perheelle sen taulukollaasin minkä olin tehny, ja rupesin tietysti itkee samantien. Oli aika haikee fiilis jo sillon, mut edessä oli viel vika ilta kaikkien kavereiden kanssa.
Yks mun hyvä kaveri tuli hakee mut sit himasta ja lähettiin vikan kerran uimaan Eatonvilleen. Viimeaikoina oli satanu ihan tajuttomasti, joten koko se koski tulvi ihan hemmetisti. Oli jopa vaarallista mennä uimaan, mut pakkohan sitä oli. Mitä miehet edellä, sitä naiset perässä :D! Se virtaus oli niin kova et en pysyny kunnolla ees paikallaan ja välillä piti oikeesti pyytää jätkiä apuun.. Uimisen jälkeen osa porukasta rupes lähtemään. Kristi ja sen poikaystävä Jon oli niistä ensimmäisiä.. Kristi on siis jenkeistä mun paras kaveri ja se otti oikeesti älyttömän koville. Hyvästeltiin aika nopeesti, ja sit se oli poissa.. Kuulostaapa kauheen dramaattiselta mut silt se oikeesti tuntu! Eikä helpottanu yhtään ku koko illan kaikilta muilta kavereilta joita en ehitiny enää nähä nii rupes tulee viestii viestin perään. Taistelin koko illan itkuu vastaan, halusin käyttää vikat hetket hymyilyyn :)
Sit rupeski jo tulee myöhä, ja lähettiin takas Lowvilleen. Hengailtiin vaikka missä ja päädyttiin sit lopulta yhelle kaverille poreammeeseen. Joskus yhen aikaa yks kaveri sit heitti mut kotiin. Heti ku pääsin ovesta sisään niin kyyneleet puski läpi. Mun pikkuveli Logan oli vielä hereillä ja se halas mua pitkään ja sit menin valmistautuu nukkumaan. Oltiin hostisän kanssa sovittu, et se tulis vielä herättää mut aamuyöstä ennen ku se lähti töihin, ja niin se tuliki. Se sano mulle niin ihanasti; don't even think about crying, I want to remember you with a smile on your face.
Aamulla herättiin suht aikasin ja lähettiin Watertowniin, ja sit ku hostmom pääs koulusta niin lähettiin ajamaan Syracuseen ja käytiin viel vikan kerran syömässä yhdessä ja sit lentokentälle.. Siellä sitten olikin säätämistä ku piti saada kummatkin laukut oikeen painosiks ja plaaplaaplaa. Loppujenlopuks maksoin yhteensä $100 ylimäärästä siitä toisesta laukusta ja ylikiloista, ei paha :) Sit ku oli aika hyvästellä, niin kaikki meni suht hyvin siihen asti kunnes halasin Logania, ja ku se rupes itkemään niin siinä me kaikki sit itkettiin kuorossa. Oli varmaan oikeesti raastavin hetki ikinä..
Lennot meni suht hyvin. Chicagossa oli 50 min vaihto ja se meni nopsasti, ei tarvinnu ees terminaalia vaihtaa. Manchesterissä vaihtelin sit jo terminaalia ja siel oliki joku 3h odotus, mut se meni nopeesti ku shoppailin ja kävin syömässä. Mul oli muuten oikeesti ihan sairaasti käsimatkatavaroita mukana! Kolme t-paitaa, huppari, farkut ja nahkarotsi päällä, isompi laukku, käsilaukku, läppäri ja kameralaukku. Niiden kans sit hengasin pitkin poikin kenttää, ja sit yhes vaihees tajusin et perkele, mähän oon Englannissa, ja mähän oon täysikänen! Ja eiku vaan baariin ja jääkylmä Smirnoff eteen. Nam! Myöhemmin kyl tajusin et kello oli sillon yheksän aamulla... Ehhe. No mut jenkeissä oli hei vasta aamuyö! :D
Ku pääsin Helsinkiin, rupes jänskää ihan sikana. Ku kävelin ulos sieltä laukkualueelta niin mua oli vastassa äiti, iskä, faijapuoli ja mummi ja pappa! Se oli niin ihanaa ku mummilla ja papalla oli I<3NY paidat päällä jotka olin lähettäny niille! Siinä sit halailtiin ja otettiin kuvia ja vaikka mitä. Oli aivan sairaan outoa olla taas Suomessa.. Lähettiinki sit ajamaan kotiin, ja oikeesti, olin ihan pihalla edelleen. Meidän naapuriin oli ilmesty talo, ja sata metrii taaempaa oli kadonnu talo. Mitä helvettiä?! Plus et en ollu nukkunu ollenkaan lentojen aikana, olin aivan kuollu. Sit himassa piti yrittää pitää ittensä hereillä iltaan asti ettei jet lag olis maailman hirvein asia.. Kyl siinä oikeesti kesti aika kauan ennen ku mä tajusin et mä olin oikeesti kotona.
Siitä eteenpäin elämä lähtiki rullailee ihan kivasti. Olin siis takasin Suomessa keskiviikkona, ja kaverit oli järkänny mulle WTF-bileet, eli siis Welcome to Finland :D Oli niin ihana nähdä kaikkia kavereita ja sit tietty, täysikäsenä ja baariin! Koko ilta oli aivan mahtava, ja se ei ollu ku vasta alkua suht villille kesälle... Oikeesti, homma meni aika villiks. Kävin bilettemässä oikeestaan joka viikonloppu, perjantaina JA lauantaina. Kaikki oli vaan niin uutta ja jännää.. Plus et pakko myöntää, mun oli oikeesti aika vaikee päästä irti Jenkeistä. Ikävä oli kova, ja tekstareita lenteli puolin ja toisin ihan koko ajan. Kyl se oli oikeesti tosi vaikeeta, mul oli kuitenki siellä kokonaan toinen elämä! Mut kuitenki lohdutti tieto siitä, et ens kesänä pääsen sinne takasin, mut sillon se tuntu vaan niin kauheen kaukaselta..
Elokuun alussa hommat kääntyki sit aika päälaelleen. Mä tapasin yhen pojan, Suomesta tällä kertaa:) Nyt oonki sit ihan korviani myöten lätkässä! Viikko sen jälkeen alko koulu, joka kans sekotti pään ihan totaalisesti. Olihan se aika perseestä et ei tuntenu kakkosia eikä ykkösiä ollenkaan, enkä muuten tunne vieläkään, mut homma sujuu! Meijän kouluun tuli yhteensä 8 vaihtaria ympäri maailmaa, ja niiden kanssa on tullu hengailtua. Lisäks maailmalta palas takas Suomeen monta ihanaa ihmistä, joiden kanssa on ystävystyny. Uusia kavereita tuli monia, ja vanhatkin säily, ei valittamista!
Myös muutama päivä takasintulon jälkeen soitin EFlle ja kyselin josko voisin sinne mennä jo töihin. Alotinkin melkeen heti lentokenttäsaattajana, eli kävin saattamassa lähteviä vaihto-oppilaita matkaan. Käyn myös edelleen toimistolla auttamassa millon missäkin, ja kertomassa kokemuksia Infoissa ja haastatteluissa. Seki on auttanu tosi paljon sopeutumista, saa oikeesti puhua ihmisille joita kiinnostaa :D Omat kaverit parin viikon jälkeen rupes vähä kyllästymään ku lause alkoi sanoilla ''Ku mä olin Jenkeis.....''. Tykkään löpistä siellä ihmisten edessä, ja auttaa uusia vaihtareita lähtemään!
Oon vieläki yhteydessä Jenkkeihin. Kristin kanssa melkein päivittäin, facebookissa ja skypen kautta, ja hostperheen kanssa sähköposteilla ainakin pari-kolme kertaa kuukaudessa. Mun serkun Maritan kanssa ollaan kans läheisesti yhteydessä, kun se jäi sinne vielä ens toukokuuhun asti. Myös mun toinen serkku, Jani, lähti elokuussa viettämään tän vuoden North Dakotaan. Meijän suku näyttää ravaavan Atlantin toisella puolella suht hyvää tahtia;) Ikävä on tietysti vieläkin kova, mut on se helpottanu hirveesti siitä mitä se oli.. Ystävät, perhe ja nykynen poikaystävä on ollu iso osa siitä, missä oon tänään. Kaikki kiitos kuuluu teille<3! Tällä hetkellä on vaan nokka kohti tulevaisuutta, ja vuoden vaihteessa alkaa countdown siihen, kun lentokone nousee Helsinki-Vantaalta takas kohti sitä toista kotia.
Musta tuntuu, et tähän on tosi hyvä lopettaa. Mä voin oikeesti sanoo, että toi vuosi oli yks parhaista mitä oon koskaan eläny.
Never forget, never stop lovin',
<3Finny
ps. kaikki ihanat tulevat vaihtari-ihmiset, jos tulee kysymyksiä tai haluutte muuten vaan viestitellä, pistäkää spostia osoitteeseen ell-u@hotmail.com. :)
